Tarinoita ja
kylähistoriaa


Tähän sivuston osaan on talletettu entisten ja nykyisten Sieppijärvisten ajatuksia ja tarinoita. Historian havinaakin jutuista löytää. Juttu sinällään on joko kerrottua tai kirjoitettua historiaa.  Jos Sinulla on kylään liittyviä muistoja tai tarinoita joiden yhdistävä tekijä on Sieppijärven kylä niin julkaisemme ne mielellämme näillä sivuilla.

Lähetä oma juttusi. eMail: ariunga[at]pp.inet.fi

Sieppiläisten merkillinen metsäkahakka

Samuli Paulaharju on tallentanut kirjaansa Vanhaa Lappia ja Peräpohjolaa seuraavan muisteluksen Sieppijärveläisten karhuntaposta. Tätä tarinaa voidaan kiistatta pitää Sieppijärven karuhtarinoiden karhutarinana. Tarina sijoittuu 1800-luvulle.

Sieppijärven merkillinen metsäkahakka:

Siitä on jo toistasataa-vuotta, hiukan ylikin, Kolarin Sieppijärven kuulusta karhuntaposta. Se oli monipäiväinen ottelu, johon miehiäkin komennettiin kuin sotaan, ja toisia, kuten sodasta ainakin, kannettiin haavoittuneina kotiin.

Se tapahtui syksyllä, pari viikkoa ennen pyhäinmiesten päivää, jolloin jängät olivat jo jäässä, mutta ei vielä ollut luntakaan muuta kuin juuri siksi, että vuomilla ihmisen jälki vuottui.

Pari Sieppijärven miestä, Aapon Olli ja Erkon Jussa, lähti muuana syyspäivänä hakkaamaan kuusenkarhakoita tervatynnyrin vanteiksi - Kolarissa kun siihen aikaan vielä täyttä päätä poltettiin juurakkotervaa. Tulivat miehet Kuurusenvaaran laitaan, Lappean talon takalistoille, kolme neljännestä Sieppijärveltä vaylälle käsin, ja siellä kuusikossa kupsehtiessaan he sattumalta keksivätkin karhunpesän. Korvenkiertäjä oli asettunut talviteloilleen kuusen alle muurahaismättääseen, ja kun miehet lähestyivät paikkaa, kuulivat he kuusenperän raskaasti huoahtelevan, arvaten heti siellä kontion nukkuvan.

Mutta karhakanetsijät pelästyivät löydöstään niin, että suoraa päätä kirves kainalossa  lähtivät laukkomaan kylään ja läähättäen ilmoittamaan:
- Karhun... kontion pesän löysimme!

Se oli mieluinen uutinen Sieppijärven miehille. Siellähän nyt on se Lappean Lassin karhu, joka viisi vuotta on asustellut ja joskus tehnyt tuhotöitäkin Lappean takalistoilla. Heti varustautui kolme miestä, Satan Salmo, Filpan Jussa ja Kankaan Iiisko karhakanetsijäin opastamina käymään kuusenperässä nukkujan kimppuun. ei maltettu edes odottaa seuraavaan aamuun, vaikka syksyinen päivä oli jo iltapuoleen kääntymässä. Ei muuta kun mennään ja kouraistaan kontiolta kesi pois.

Ja lähdettiin...

Asianmukaiset olivat miehillä aseetkin, niin  kuin ainakin sen ajan karhuntappajilla. Erkon Jussan olalla oli oravapyssy, Kankaan Iiskon kainalossa isompireikäinen piilukkoräikkä; Filpan Jussa ja Aapon Olli kantoivat kourassaan länsää, karhukeihästä, ja Satan Salmolla taas oli kirves ja kanki. Pelottavathan olivat jo aseetkin, mutta mies se on tappelussa ensi sijassa ja sitten vasta varustukset.

Pesä löydettiin ja pidettiin sotaneuvottelu: Satan Salmo pelottomin poika, menee ensin ja luktsee kangella pesänsuun, sitten toiset rynnistävät, ampuvat ja sohivat metsän aijän kuoliaaksi suoraan pesäänsä.

Ja Salmo Satta lähti painelemaan kanki kourasssa kohti kuusenperää.

Mutta muurahaismättään asukas oli tehnyt myös sotasuunnitelmansa. Oli äijä arvatenkin aamulla kuullut karhakkamiesten kapsehtimisen ja nyt taas illalla uudet askelten karskahtelut, pysähtymisen ynnä hiljaisen haastelun, ja siitä heti hoksannut, että nyt on kylänmiehillä kamalat aikomukset. Niinpä se toimittikin heille yllätyksen. Ennen kuin kankimies ennätti pesällekään, ryöpsähti muurahaismätäs, ja sen karvainen ukko hyökkäsi karjuen suoraa päätä kanki-Salmon kimppuun. Pamahti kyllä Kankaan Iiskon piilukko, mutta kuula, sattumatta hengen paikalle, meni vain kupeesta lävitse. Karjahtaen pyörähti karhu ruudinsavua kohden, ja ampuja lähti pakoon. Mutta kun Satan Salmo mojautti kangella karhua hartioihin, kiepsahti se taasen ympäri, kiljaisi ja paiskasi Salmon tantereeseen, heittäytyi päälle ja pureskeli sääreen surkeat haavat.

Siihen joutui jo Aapon Ollikin keihäineen sorkkimaan, ollen hätäpäissään vähällä keihästää miehen, mutta kun kontio huomasi Ollin, heitti se Salmon ja kaapaisi Ollia kohden. Ukko hei länsänsä ja paukaisi pakoon, mutta kontio tavoitti hänet, iski kenttään ja kävi taas hammastamaan. Onnekseen oli Olilla eväslaukku selässä, ja siihen peto purki vihansa, pureskellen ukon eväsleivät, luukontit ja voirasiat palasiksi. Mutta mieheen ei karhu koskenut, koska hän täyttä kurkkua parkui: - Älä jumalanvita, päälle tule! Koira se on, joka puree!

Karhu oli miehen sanalle kuuliainen, rutistellen vain hänen reppunsa. Silloin taas jo ennätti apuun Satan Salmo lenkaten vaivaisella koivellaan, siepaten maasta Ollin keihään ja söhäisten kontiota selkään. Äkäinen pyörähdys vain, karmiva karjaisu, ja karhu oli toistamiseen Salmon kimpussa. Ukko tarttui hädissään karhua päähän, mutta se hänet nurin ja narskautti käden poikki. Salmo vielä toisella käsipuolellaan yritti karhua keihästää, mutta raivostunut peto piteli häntä vielä pahemmin, havartaen ohimoon ja pureskellen päänahkaan useita aukkoja. Kontion surmaretkestä näytti tulevankin miehen surmaretki.

Mutta joutui viimein apuun Erkon Jussa, joka tähän saakka oli piileskellyt puun kalveessa, tuli piihana vireessä, mutta oli niin pois järjestyksestä, ettei ymmärtänyt pyssyään laukaista, vaikka sohikoi sen piipulla karhun suutakin. Lopuksi mies sentään hoksasi hotaista karhua pyssynperällä ja ärjäistä: - Älä mettänelävä, miestä revi.

Peto pelästyi, jätti Salmon ja muut ja lähti pakoon.

Kyllikseen olivat miehetkin saaneet karhuleikistä. Vaivainen Satan Salmo, kovimman leikin kokenut, kyllä koetti yllyttää heitä vieläkin käymään kontion kimppuun, "jotta se söis niistä yhenkään, kun olivat niin pelkureita". mutta eipä enää kukaan uskaltanut mennä itseään revittämään. Hyvä kun pääsivät pedosta!

Pimeäkin oli jo tullut, ja kylään oli pitkä matka, eikä voitu ruveta raadeltua Salmoa sinne yötä myöten raahaamaan, Täytyi jäädä yöksi Kuurusenvaaran laitaan, samoille maille taistelukumppanin kanssa. Lyötiin honka maahaan ja tehtiin rakotuli, "laiskanpojan valkia", ja ruvettiin siinä tulen lomossa hakovuoteella ukkoa hoitelemaan. Verta oli miehen naudakas täynnä, sääri surkeasti revitty, käsi runneltu, naama ja koko pää verissä. Pestiin ukon haavat, pantiin päälle pihkaa ja koivuntuohta ja sääri sidottiin vaatteista revityillä raasuilla. Mutta äkäinen Salmo ei tahtonut jättää kontiota kostamatta. Lähetti kylään pari miestä hakemaan apuväkeä, oikeita miehiä, jotka pystyivät karhun kanssa tappelemaan, eivätkä ala heti jänistää.

Seuraavana aamuna lähtikin kylästä uusi, viisimiehinen joukko: Pääkön Salkko, Tuomaan Heikki, ja Kurun Heikki, Koskenniemen Jaakko ja Hietasen Pekka. Keihäät ja kirveet olivat nytkin vain miesten aseina. Mutta sellainen oli ukkojen sopimus, ettei kukaan saa lähteä käpälämäkeen, vaan kaikkien oli käytävä kimppuun kuin yksi mies.

- Niin kuin yksi mies ... ja kova! sai kuurusenvaara kuulla.

Helposti kontio taas tavattiinkin. se oli pysähtynyt miltei miesten yönuotion näkyville, jängän reunaan, haavojaan hoitelemaan hänkin, kodistaan karkotettu metsän ukkopaha. Kuurusenojalla äijä peseskeli vertavuotavia vammojansa, sillä vesi on metsäläisen paras lääke; siihen se haavoja saatuaan heti turvautuu.

Säikähti karhu parka pahasti, kun metsästä yhtäkkiä taas keihäsmiehet ja kirveskourat perä perää ilmestyivät, ja arvellen joutuvansa alakynteen, lähti heti jänkää laukkomaan. Mutta Pääkön Salkko, joka keihäineen paineli etunenässä, karjaisi: - Älä mene jumalanvilja! Tule miehen päälle!

Eikä toista kutsua tarvittu. Karhu käänähti takaisin ja ryntäsi karjuen miestä kohti. Mutta Salkko, vankka ja peloton etumies, odotti keihäs tanassa, ja kun peto kavahtaen kahdelle jalalle ryntäsi mies miestä vastaan, työnsi hän länsänsä sen rintaan. Se sattui onteen, lavan ja kyljen väliin.

- Nyt miehet pistämhän ja lyöhmään! hän huusi katsahtaen taakseen

Mutta kaikki olivat karanneet metsään, vain lomohousuinen Kurun Heikki kirves kourassa katsella killisteli puun varjosta. - Tule ja anna sen metsäläiselle kirvestä kalloon! huusi Salkko Heikille.

Arastelleen läntysti Kurun ukko lähemmäksi häristelleen kirveellään. - Lyö päähän, lyö jumalanviljaa päähän! keihäsmies karjui. Heikki kohotti taas kirveensä. Ukon huulet vaan pelosta poimusivat ja roikkuvat housut lepattivat, kun hän olan takaa vetäisi kirveellään ja hotaisi - Salkon keihään varren poikki.

- Sinä perkele, tappelet kontion puolesta! noitui Pääkön ukko. Sillä peto pääsi taas irti.

Ja niin kiittämätön se oli, että oikopäätä hyökkäsi pelastajansa kimppuun, nujertaen hänet jänkään. Hätä siinä kurun äijälle tuli, kun kontio riuhtoi päällä ja repi reisiä. Partakarvoista pidätteli Heikki karhua ja parkui: - Voi, voi, se neuvot syö, se neuvot syö!

Kolosti olisi saattanut ukon käydäkin, elleivät toiset, pakoon juosseetkin, olisi ennättäneet siihen sorkkimaan ja sohikoimaan. Heitti kontio Kurun Heikin ja kiepsahti Tuomaan Heikin kimppuun, joka lähimpänä uhkaili kirveellään, ja paiskasi hänet maahan iskien hampaansa miehen jalkaan. Yritti nyt Hietas-Pekka keihästää, mutta karhu kavahti ylös, jolloin ukko hätäännyksissään pyörähti pakoon, kompastui ja rojahti pitkälleen. kontio kävi päälle reuhtoen miehen päällyksetöntä turkinselkämystä, niin että "kova krapu väin kävi". Mutta päänsä Pekka sai pusketuksi jänkään, niin ettei karhu voinut sitä kaluta. Eikä ukolle tullut sen pahempaa, sillä toiset taas joutuivat petoa ahdistamaan.

Silloin kontio katsoi jälleen parhaaksi laukata pakoon ja heittää tappelukentän kylänmiesten haltuun.

Niin oli mennyt toinenkin päivä, tullut ilta, ja metsänäijä pitänyt nahkansa. Väsyksissä, revittyinä ja toisiansa syytellen seisoivat miehet tappotantereella, ja noloina he astelivat rakovalkealle, jossa vielä loikoili eilispäivän uhri, Satan Salmo, pää tuohella paikattuna, käsi ja sääri sidottuna.

Huonoiksi ja pelkureiksi haukkui Salmo miehiä, kun eivät joukollakaan saaneet yhtä karhua nutistetuksi. - Mitä siitä tulee kun toiset tappelevat kontion puolesta! manaili Pääkön Salkko. Kurun Heikkikin tulee ja sivaltaa keihääni varren poikki...

Eikä ollut karhuntappajilla muuta neuvoa kuin lähteä surulliselle kotimatkalle. Pahimmin raadeltua Satan Salmoa kantoivat terveet miehet paareilla, joka oli metsässä tehdä rötistetty. Hietas-Pekan virkaturkin selkämys roikkui repaleina, ja Aapon Olli noitui resuttua eväsreppuansa ja rikottua voirasiaa.

Mutta perässä rimppaili Tuomaan Heikki kipeällä koivellaan, ja viimeisenä vaivaisena laahusti sauvojen varassa Kurun ukko housut polvissa roikkelehtaen, ja voivotellen joka askeleella. Mutta toisekseen ukko taas kehuskelikin... - Jos ei mulla olis ollut housut niin alhaalla, niin kolosti olis käynyt... jos mulla olis ollut housut niin kuin toisillakin miehillä, niin kolosti olis ukolle käynyt... Äijän raksittomat housut kun myötäänsä roikkua lököttivät polvissa, ollen aina varisemassa.

Mutta Sieppijärven ukot olivat silti sisukkaita miehiä; Kuurusenvaaran kiukkuinen kontio oli uhallakin nutistettava ja näytettävä, että mies, Sieppijärvenkin mies, on sittenkin metsän mahtavin. Päätettiin tehdä vielä yksi hyökkäys Kuurusenvaaran karvaisen äijän kimppuun. Uusia miehiä nostettiin aseisiin, ja entisistä saivat lähteä ne, jotka vain uskalsivat.

Niin tuli ehtoosta ja aamusta kolmas päivä, syksyinen tappelupäivä. Ja taaskin, jo aamuvarhaisesta, olivat Sieppijärveläiset sotajalalla Kuurusenvaaraa kohden, jopa vielä entistä suuremmalla voimalla. Vereksinä miehinä oli astunut joukkoon Palovaaran Jussa ja Kurun Mooses. Karhun raatelemat vain olivat jääneet kotiin haavojansa hoitelemaan. Keihäät taaskin keikkuivat miesten olkapäillä, kirveet välkkyivät kainalossa, ja Erkon Jussan olalla heilahteli suuri heinähanko. Ei riittänyt kylässä keihästä joka miehelle, eikä Jussa luottanut piilukkoiseen oravakivääriinkään niinkään paljoa kuin terävääh heinähankoonsa.

- Onnenrengas silmässäs olkhon! noituivat miehet kateensilmää vastaan, kun peräkkäin painattelivat karskahtelevaa roustaletta yli Kiimakankaan ja Pruukinvankan, yli suurten Heinä -ja  Levävuomien. Ja Karhakkamaan toratantereelle tultiin kolmas kerta.

Samoilla paikoilla, missä eilenkin oli oteltu, tavattiin Kuurusen kiistakumppani taaskin: vähävoipaisena ja haavoissaan ei ukko ollut viitsinyt vanhalta majapaikaltaan paeta sen etemmäksi.

Arvasi korven asukas, että nyt tässä tulee viimeinen ja ankarin yhteenotto; verta itsekin vuotaen oli se yöllä tyhjentänyt pohjaan haltian tuoman verimaljan, ja siten valmistunut kovaan kohtaloonsa. Ei ruvennut karhu enää pyrkimään pakoonkaan, vaan rehtinä metsän miehenä karisti suoraa päätä kylän miesten kimppuun, tahtoen suorittaa tappelun kerralla. eikä se pitkäksi tullutkaan.

Kurun Mooses joutui heti kamppailuun, saaden kontion keihääseensä. Mutta niin väkevästi väsynytkin metsämies reuhtoi, että Mooses vääntyi polvilleen, ollen joutua jo vastustajansa hampaisiin. Tuli silloin Palovaaran Jussa avuksi ja söhäisi länsänsä karhun hartioihin, painoi sen alas sanoen Moosekselle: - Nouse ylös vain, kyllä nyt pysyy!

Mooses pääsi jaloilleen, käyden uudestaan kimppuun, ja Erkon Jussakin joutui hankoineen pistämään sekä sitten muutkin miehet. x

Ja siihen sortui kolmipäiväisen, kovan tappelun perästä Kuurusenvaaran äkäinen kuusenperän ukko. Pyssy ja keihäs, kirves ja heinähanko kylän äijien käytteleminä olivatkin lopulta voittaneet yksinäisen metsän äijän.

Kaatunut karhu siirrettiin kohta toiseen paikkaan, sillä kuolinsijallaan ei metsänviljaa koskaan ruvettu nylkemään. Olisi näet hyvinkin saattanut tulla paikalle kuka tahansa, vieras henkilö ja päästä saaliin osamieheksi. Mutta jos kontio oli ehditty siirtää pois kuolinpaikaltaan, ei kellään sivullisella ollut siihen osuutta.

Mahtavina palasivat nyt karhumiehet kylään, jossa jo oikein pelolla odoteltiin, ketä taaskin kannettaisiin paareilla, tai kuka sieltä rimppaisi jalkavaivaisena. hyvillä mielin pantiin hevonen aisoihin ja noudettiin kaatunut kontio kylään sekä kannettiin laulaen Pääkön pirttiin.

itten pidettiin Pääköllä peijaiset, "karhun kraviaiset". Kankaan Iisko, Pääkön Salkko ja Vaattojärven Tuomas kuoraisivat Pääkön pirtissä karhulta taljan. Koko kylän miesväki kokoontui peijaistaloon, mutta vaimojen suku pysyi loitolla miesten hommista. Heti kun karhu kannettiin pirttiin, naiset tapansa mukaan pakenivat talosta ulos, sanoen, etteivät he saata sietää metsällisen hajuakaan, kun se tulee niin räykeälle. Miehet saivat siis vain omin päinsä, akkaväen avuitta, hääriä peijaispirtissään. Saalis paloiteltiin ja lihoja saatiin 18 leiviskää. Lihava otus olikin. Selkäpinnastakin vetäistiin läskiä kaksi vahvaa leveää kuupalkkua, jotka olivat niin pitkiäkin, että ulottuivat aikamiehen olkapäiltä lattiiaan

Ja pataan pantiin heti parasta, mitä metsänviljasta saatiin. Karhunpää sekä rasvaista selkäpintaa lyötiin suuri kattila täyteen, ja miehissä sitten sitä pirtissä keitettiin. Jo etukäteen maisteltiin keiton pinnalta makeaa karhunrasvaa, vaikka se olikin niin uutta ja räykeää, että heti tuli voimalla takaisin.

Isossa, kahden kannun vetoisissa pahkamaljakoissa kannettiin karhukeitto pöydälle, ja sitten istui miestä ympärille sen kuin mahtui. Karjan viljaa ei otettu ollenkaan, haukattiin vain leipää ja syötiin mustaa metsällisen lihaa kastettuna räykeään keittorasvaan. Ryypättiin naina väliin viinaakin, jota Filpan Salkko ja Kulluvaaran äijä olivat peijaisiin hankkineet, ja taas syötiin niin paljon kuin suinkin aikamiehen mahaan mahtui.

Sitten rupesi peijaisväki tanssimaan. Rallitanssia, ukkopari aina vastakkain, karhumiehet vain pyörivät ympäri pirtinlattiaa tömpäten, niin että lattiaparret paukkuivat. Jopa muutamat äijät innostuivat laulamaankin. Kuurusenvaaran voitetusta vaarista he lauloivat:

"Jo nyt mettän jalo kuningas tapethin, ja heitti se miehiä repimästä".

Mutta räykeä rasva petti monen miehen. Kesken parasta rallittamista se ajoi ukon ulos ja työntyi koskena kurkusta takaisin.

Lopuksi pantiin paljaaksi kaluttu karhunkallo vanhan tavan mukaan pirin peräseinään. Pääkön peijaispirtti sai kunnian kiinnittää peräseinäänsä Kuurusenvaaran äkäisen kontion kallon. - Talteen pantiin myöskin karhun kurkkutorvi ja sappi.

Satan Salmo ja Kurun Heikki eivät saattaneet ottaa osaa ankaran kiistakumppaninsa riemuisiin kraviaisiin, vaan heidän täytyi loikoa kotona haavojaan hoidellen. Mutta kannettiin heillekin nviinaa ja rasvaista karunkeittoa, että kovimpia kolhujakin kokeneet miehet saivat metsän maistiaisia.

Kauan saivatkin ukot sairastella, varsinkin Satan Salmo, joka puujalalla ja kainalosauvoissa sai kopsutella koko talven. Ruotsin puolen maatohtorit, jalkansa palelluttanut, kontaten kulkeva Lahden äijä sekä Kirkkomäen mamma, hoitelivat ukkojen haavoja. Flintan Maijaa, "mahotonta tohtoria", myöskin käytettiin apua antamassa. Vasta keväällä Satan ukko kykeni omin jaloin liikkumaan.

Sitten oli vielä Kuurusenvaaran kontion perinnönjako. Vain kolme miestä, pesän löytäjät, Aapon Olli ja Erkon Jussa sekä kovimpia kokenut, peloton Satan Salmo, julustettiin perillisiksi. Taljan, tapporahat ja lihat saivat he kolmisin jakaa keskenään. Taljasta saatiin 80 markkaa, tapporahoja maksettiin 25 markkaa ja lihoja kaupiteltiin sekä Tornioon että Haaparantaan että Pajalaan, Kongäsen ruukin herroille.

Kyläpäällikko:
   Reeta Ikonen
  reeta.ikkonen[at]hotmail.fi
  +358405064273
WhatsApp 0465836729

Kyläsihteeri:
   Piritta Unga
  pirittaunga[at]gmail.com
  040 9122908

Nettisivuasiat:
   Ari Unga (admin)
   ariunga[at]pp.inet.fi
   0400 466897