Tarinoita ja
kylähistoriaa


Tähän sivuston osaan on talletettu entisten ja nykyisten Sieppijärvisten ajatuksia ja tarinoita. Historian havinaakin jutuista löytää. Juttu sinällään on joko kerrottua tai kirjoitettua historiaa.  Jos Sinulla on kylään liittyviä muistoja tai tarinoita joiden yhdistävä tekijä on Sieppijärven kylä niin julkaisemme ne mielellämme näillä sivuilla.

Lähetä oma juttusi. eMail: ariunga[at]pp.inet.fi

Kaksi kummitustarinaa täältä meiltä käsin

Tämmösillä kummitusjutuilla kläppiä pölätethiin, varsinki syksysin ko oli muutenki pimeää ja synkkää ja mielikuvitus verso lissää kuvia jos minkälaisista kummituksista.”

Helena Liikamaa on tallentanut kirjaansa Satan sukukirja (1986) seuraavat kaksi jännittävää kummitustarinaa, joista hän sanoo, että ne ovat täältä meiltä Sieppijärveltä lähtöisin. Näistä ei kyllä kummitustarina juuri parane – niin paljon kiehtovia ovat!

Kirjassaan Helena kertoo tarinat kokonaan meän kielellä. Joitakin meänkielisiä käsitteitä (esimerkiksi huuhentaali) on talletettu myös näillä sivuilla julkaistavaan tekstiin, mutta muuten tarinoita on hieman muokattu puhutun yleiskielen suuntaan.

LAPSEN ITKUA KUULUU

Nuoripari tuli asumaan taloon, jossa oli ollut asukkaita jo aikaisemminkin, mutta aina vain vähän aikaa. Ja vähän aikaa vain oli tämäkin pari.

Huone oli sellainen neliskulmainen mökki ja porstua, porstuasta menivät portaat vintille. Vintillä oli hyvä pitää kaikenlaista kampetta ja saattoi siellä kesäaikana nukkuakin. Pirtissä nukkui mies ja vaimo ja heidän vastasyntynyt lapsensa, jota vaimon nuorempi sisar oli piikana hoitamassa. Sisar nukkui vintillä porstuan päällä, kun oli kesän aika.

Piika herää aamulla siihen, kun isäntä kömpii vintille, ja aikoo pitää tarkastuksen, mistä se lapsen itku oikein kuuluu. Joka yö mies herää kovaan lapsen huutoon, eikä sille mitään luonnollista selitystä ole. Piika kyllä pitää aivan huuhentaalin hommana. Alkaa nyt semmoista hakemaan, joka on aivan järkeen käymätön asia. Mies kulkee vintillä ja hamuaa kädellä joka kolon ja vuolen raon ja aikansa siellä klomuaa ja eikös vain tule sieltä pieni flanellikäärö kädessä alakertaan.

Flanelliin oli kääritty pieni sikiön ruumis, oli tarttunut kankaaseen kiinni ja murtui, kun kääröä aukaistiin. Ruumis oli aivan kuiva ja keveäksi muumioitunut. Mies kaivoi pienen kuopan aidan taakse ja pisti käärön sinne ja peitti mullalla.

Lapsen itku alkoi nyt kuulumaan miehen korviin sieltä, mihin se oli kuopattu. Ja se itku ei lakannut kuulumasta ennen kuin mies vei käärön hautausmaalle. Muut sitä itkua eivät kuulleet kuin isäntä vain, eikä kaikille kummitusten kestänyt näyttäytyäkään, vain lujille ja rohkeille vainajat vaivojansa valittavat.


HEMMI JA MANALAINEN PIISIN KORSTEENISSA

Tuli syksy pimeine iltoineen ja silloinkos alkoivat manalaisetkin liikkua joka nurkassa. Kläppiä pölätethiin siinä piisivalkean ympärillä istuttaessa. Jotkut miehet olivat oikein maakaria siihen hommaan.

Monenlaisia asukkaita liikuskeli varsinkin vanhoissa huoneissa ja yön aikana ja kovilla myrskyillä. Näkemään pääsivät vain harvat rohkeat, minkälaisia ne kummitukset olivat. Suurin osa pötki pakoon outoja liikkeitä kuullessaan, mutta oli niitä, jotka porisivatkin kummitusten kanssa. Enimmäkseen ne olivat kuolleita, joilla ei ollut rauhaa haudassa, tai jotka oli jätetty muuten heitteille. Ruumiit halusivat sinne, mihin niille oli varattu rauhallinen paikka ja jossa oli muitakin.

Kerronpa tässä nyt yhden tarinan, jolla minua peloteltiin ja siinä kyllä hyvin onnistuttiin.  Kun sattui säkkipimeä ilta ja piti yksin mennä kamariin nukkumaan, olipa siinä kestämistä kerraksi.

On syyspuoli talvea tuossa marraskuulla. Komeita pakkasilmoja on ollut parin viikon ajan ja jänkät on vetäneet jäähän niin hyvin, että kestää hevosella huristella vesisenkin jänkän yli hevosen jalan uppoamatta.

Mikäs siinä. Puulaakin pomo oli tahtonut Riskin Hemmin lämmittämään kämppää tuonne Huttisseen. Sinne piti tulla tukinajoporukkaa muutaman päivän päästä useita hevosia ja kokkikin oli luvassa. Ennen kuin päästiin ajon alkuun, piti vähän valmistella siellä paikkoja, ja Hemmi lähtee tuossa puolen päivän jälkeen kotoansa ajelemaan.

Menee kämpälle. Alkaa jo hämärtämään, mutta kun tutut paikat on, kyllä sinne osaa ja pimeässäkin pärjää perille. Kun panee piisiin valkean, niin kyllä näkee. Hevonen tietenkin täytyy hoitaa ensin ja panna talliin. Vaikka talli onkin kylmä, on siellä kuitenkin tuulen suoja. Ja siitähän se äkkiä lämpiää, kun hevonen huokuu lämpöä ja rouskuttelee siinä heinää ja apetta. No niin, nyt on asiat sillä mallilla, että on manalaisten aika liikkua.

Hevonen on tallissa ja piisissäkin roihuaa jo iloinen tuli. Lähtee Hemmi siitä hakemaan kaltiosta vettÄ, että saa keittää kahvia, ja kun pääsee ulos, niin hevonen on tullut tallista kartanolle ja seisoo siinä reen vieressä korviansa luimistellen. - No, mikä sinut siihen nakkas? sanoo Hemmi, ja hevonen pyyristelee ja kuorkkuu ja präiskyttää sieraimillansa eri lailla.

Hemmi ottaa hevosta päittistä kiinni ja taluttaa uudestaan sisälle talliin ja sitoo paremmin kiinni marhaminnasta ja käskee pysyä rauhassa. Menee kaltiolle ja kun tulee takaisin, niin hevonen on tullut taas ulos, on katkaissut remmin poikki. Ja siinä se kuokkii koivillansa niin kuin joku vaiva olisi, mutta kun ei osaa sanoa eikä isäntäkään hoksaa mitään syytä hevosen pois tuloon tallista, niin taluttaa vielä uudestansa sisälle ja sitoo paremmin kiinni ja pönkkää vielä ovenkin oikein vasiten. - Kyllä sinun pollerukka pitäisi siellä pysyä. Sinne polle jää talliin ja Hemmi lähtee kahvin keittoon.

Kahvi kiehahtaa ja lämmin piisin loimu alkaa niin somasti raukaisemaan, että tekisi mieli torkahtaa, muttei sovi vielä antaa unelle valtaa. Häätyy vilkaista vielä hevostakin tallissa ja hakea lisää piisipuita. Mikäs kolina se tuolla ulkona oikein kuuluu ja hevosen hirnuntakin? Ei kai toisten vielä tänä päivänä pitänyt tulla. Vähän on niin kuin arka luontokin, mutta katsomaan täytyy lähteä.

No, voi mahoton, hevonen on taas tullut ulos ja särkenyt ovipieletkin tallista. No jo on kumma paikka. - Ole siinä sitten kylmässä ulkona kun ei  passaa pysyä sisällä.  Panee hevosen kiinni rekeen ja lähtee puusylin kanssa sisälle ja asettuu piisin loisteeseen imemään piippunysäänsä. Silmiä kutkuttaa uni ja lämpö raukaisee sopivasti. On hiirenhiljaista. Juuri kun unen pitäisi tulla, silloin silmät revähtävät selälleen päähän näystä, joka kohtaa paljon kokenutta karskia savottamiestä. Mi-mi-mikä sie olet? kysäisee alkajaiseksi ennen kuin käsittää mitä oikein näkeekään.

Savun ja noen mustuttamasta piisin korsteenista työntyy näkösälle ihmisen käsi, mutta katoaa samassa pois. Vähän aikaa toljotettuansa tyhjää, ilmaantuu käsi uudestaan ja viipyy pitempään siinä, ja Hemmi tointuu taas tokaisemaan: ”Mikäs sie olet ja mitäs sie minusta tahot?” Ei kuulu vastausta, käsi vain häviää, mutta aivan pieneksi toviksi vain ja tulee takaisin. Mutta nyt on Hemmikin terästynyt ja selvinnyt unen horteesta, työntyy tarkastamaan kättä paremmin ja näkee: ihmisen käsi se vain on. - Mutta mitäs sie siinä tehet ja mitäs sulla on mulle asiaa?

Niin saa Hemmi kuulla ihmisäänen muistelevan. ”Olimme viime syksynä täällä savotassa viimeisiä miehiä. Pelasimme korttia ja puhdistimme savottamiesten tilipusseja kortinpeluulla. Ja minä voitin paljon rahaa. Sitä ei toiset oikein sietäneet. Meitä oli kulkujätkiä useampikin mutta minä vain voitin. Luulivat, että mulla oli merkityt kortit, ja niin päättivät tappaa minut ja panivat ruumiin tuonne tallin soimeen ja siellä minä olen ollut eikä minua kukaan osaa kaivatakaan, kun eivät ole kotona tietoisia missä päin maailmaa minä olenkaan. Siellä minä olen, mutta kun haluaisin päästä siunattuun maahan toisten kanssa, niin että en anna rauhaa ennen kuin minut sinne viedään.”

Hemmi kuuntelee nyt jo rauhoittuneena ja muistaa korttisakinkin viime vuodelta ja arvaa jo, kuka se siellä rauhattomana hakee viimeistä lepopaikkaa.

Hemmi sanoo: - Ole nyt kuitekki rauhassa tämä yö vielä, enhä mie pimeässä näe mithään tehjä. Mutta ko tullee toisiaki miehiä, niin kyllä met sinut korjaama pois. Mutta anna mulle tänä yönä kuitekki rauha.

Niin häviää käsi pois piisin korsteenista ja Hemmi nukahtaa rauhallisesti yönsä. Käy vain välillä heittämässä puita piisiin, ettei kylmä pääse hätyyttelemään. Seuraavana päivänä kun tuli muitakin, kävivät tarkastamassa tallin soimen ja löysivät luut sieltä. Korjasivat pois ja niin saivat hevoset rauhan tallissa ja miehet kämpässä.

Kyläpäällikko:
   Reeta Ikonen
  reeta.ikkonen[at]hotmail.fi
  +358405064273
WhatsApp 0465836729

Kyläsihteeri:
   Piritta Unga
  pirittaunga[at]gmail.com
  040 9122908

Nettisivuasiat:
   Ari Unga (admin)
   ariunga[at]pp.inet.fi
   0400 466897