Tarinoita ja
kylähistoriaa


Tähän sivuston osaan on talletettu entisten ja nykyisten Sieppijärvisten ajatuksia ja tarinoita. Historian havinaakin jutuista löytää. Juttu sinällään on joko kerrottua tai kirjoitettua historiaa.  Jos Sinulla on kylään liittyviä muistoja tai tarinoita joiden yhdistävä tekijä on Sieppijärven kylä niin julkaisemme ne mielellämme näillä sivuilla.

Lähetä oma juttusi. eMail: ariunga[at]pp.inet.fi

Kiireesti kohti haukkua - Ludvig Munsterhjelm

Olin lopultakin saavuttanut Porovaaran pohjoispuoleisen suon laidan ja heti kun olin kulkenut sen yli – se oli näillä main muutaman satakunta metriä leveä – olinkin jo Nälännön mailla. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan nyt jahdin tuli vasta todella alkaa. Siltä se todella näyttikin, sillä en ollut ehtinyt ottaa montakaan askelta suon laidasta, kun törmäsin suureen pyyparveen. Ne istuivat täällä tiheään kasvavissa puissa. Ennen kuin ehdin pudottaa yhtäkään niistä, haukku puhkesi uudelleen muutaman sadan metrin päässä. En ollut tällä kertaa kuullut lintujen nousevan siivilleen, joten oletin koirien haukkuvan nyt yksinäistä lintua. Pyyt saivat nyt kuitenkin tulla toimeen itsekseen, kun pitkin askelin kiiruhdin kohden haukkua. Sekametsä oli täällä, kuten sanottu, tuntuvasti tiheämpää kuin Porovaaralla ja siinä oli runsas pohjakasvillisuus, jossa oli mm. marjan varpuja eli se oli siis tyypillistä  lintumaastoa.

Ennen kuin ehdin haukun luo, kuulin, että koirat olivat nyt tavoittaneet vanhan ukkometson. Se napsautteli nimittäin nokkaansa, mitä nuori metsopoika ei tee. Koska tuollaiset vanhat herrat yleensä ovat hyvin valppaita ja nousevat siivilleen pienimmästäkin metsästäjän vilauksesta, minun oli nyt hiivittävä perille mahdollisimman varovasti. Lopulta näin koirat. Jahti istui kuten tavallista hännällään, kun taas Rulle tepasteli edes takaisin. Se oli aivan liian innokas asettuakseen ja ottaakseen asian rauhallisesti. Molemmat tuijottivat haukkuen mäntyyn, jonka paksua runkoa yritin nyt seurata katseellani. Toistaiseksi en havainnut ukkometsoa.

Puut olivat tiellä. Äärimmäisen varovaisesti, varoen huolellisesti astumasta pudonneille oksille, aloin hiipien kiertää paikkaa ja niin sain ne näkyviini. Metso istui oikea kylki minuun päin yhdellä alimmista oksista, noin metrin päässä puun rungosta. Silloin tällöin se ojensi kaulaansa alaspäin ja napsautti nokkaansa, ilmaisten näin suuttumuksensa koirille. Lintu oli vihainen ja tappelunhaluinen. Milloin törröttivät kaulahöyhenet pystyssä, milloin ne silisivät, toisinaan se nousi seisomaan, toisinaan taas laski vartalonsa istumaoksaa vasten. Tarkkailin hetkisen komeaa näkyä, mutta sitten laukaus kajahti. Iso lintu yritti pitää siivillään tasapainoaan, mutta sitten sen elo sammui ja se putosi kovasti tömähtäen maahan koirien luo.

Jahti riehaantuu tanssimaan

Jahti sai upottaa hampaansa saaliin selkään, kun taas Rulle katseli vierestä. Heti kun Jahti oli jättänyt linnun, Rulle syöksyi esiin ja teki samoin, mikä ilmeisesti ilahdutti vanhempaa veljeä, sillä se aloitti yhtäkkiä villin tanssin ympärillämme edes takaisin, kunnes se vihdoin pysähtyi eteeni, laski eturuumiinsa maata vasten ja päästi iloisen haukun. Koskaan aiemmin en ollut nähnyt arvokkaan Jahdin käyttäytyvän niin poikamaisen riehakkaasti. Nyt se varmaankin oli sitä mieltä, että me kaikki kolme olimme käyttäytyneet niin verrattomasti, että se antoi aiheen moiseen ilonpurkaukseen.

Jahti oli paras puuhun haukkuja mitä koskaan olen kuullut, ja minä kuitenkin olen kuullut niitä melkoisen joukon. Se ei ollut ainoastaan hyvä lintukoira. Se käsitteli erinomaisesti myös kaikkea nelijalkaista riistaa. Omistajansa suureksi suuttumukseksi ja vastoin hänen jyrkkiä kieltojaan Jahti ryhtyi toisinaan myös jänisajoon. Ajo sujui hiljaisuudessa ja valtaisaa vauhtia niin, että ajo säännöllisesti päättyi jänön kiinniottoon, ellei se nyt onnistunut pakenemaan kiven tai vastaavan alle. Jahti näytti jokaisen jänisjahdin jälkeen niin ilmeisen viattomalta ja välinpitämättömältä, että siitä heti huomasi,  millä teillä se oli ollut.

Ukkometsomme oli hyvin suuri, valitettavasti minulla ei vain ollut matkassa vaakaa sen punnitsemiseen. Olin varma, että se painoi ainakin viisi kiloa. Minulla oli mielikuva, että tämä metso oli suurin koskaan ampumistani, mutta yksikään aiemmin ampumistani ukkometsoista ei ollut painanut yli neljää ja puolta kiloa.

Reppuni alkoi tuntua jo melko raskaalta, olihan se sitä paitsi nyt miltei täynnä. Mielestäni siinä oli riittävästi syytä olla jatkamatta Nälännön mailla, sillä todennäköisesti kämpälle paluun aikana saisin vielä ammutuksi muutaman linnun. Niinpä päätin kiertää suon lännen kautta ja palata sieltä Porovaaraan. Kun olin viheltänyt koirat luokseni otimme suunnan länteen.

Pian sen jälkeen sain ammutuksi teerikukon. Teeri oli istahtanut keltalehtiseen koivuun, josta katseen oli sitä erittäin vaikea tavoittaa. Lopulta minun onnistui keksiä sen ylös ojentunut kaula ja pää. Asia olikin selvä ja reppu täynnä. Lintuja oli nyt tällä kertaa kylliksi.

Koirilla muut mielessä

Koiria tosin en ollut ottanut laskelmissani huomioon. Niillä oli muut mielessä. Hetken kuluttua ne löysivät toisen suuren metsopoikueen, josta ammuin nuoren metsopojan. Loput karkotin pois, tarkoituksenani oli saada koirat kotiin. Se ei kuitenkaan aivan onnistunut, sillä ne seurasivat poikuetta ja löysivät pian uudelleen yhden sen jäsenistä. Minun oli pakko ottaa myös se. Sain koirat mukaani ja otin suunnan suoraan kohden Porovaaraa yli avoimen suon, suollahan en törmäisi ainakaan muihin lintuihin kuin mahdollisesti muutamaan riekkoon. Niinhän siinä kävi.

Melkoinen riekkopoikue paineli hetken edessäni, mutta sitten koirat ajoivat ne lentoon. Valkoisten siipien räpsytys harvaan kasvavien kitumäntyjen seassa oli kaunis näky, mutta minulla ei ollut haluja lisätä taakkaani. Hieman ennen kuin saavuimme kuuseen ripustamieni metsojen luo, koirat törmäsivät vanhaan, yksinäiseen ukkometsoon, joka lensi aivan ohitseni. Olisipa minulla ollut kädet vapaana, niin olisin yrittänyt pudottaa myös sen, mutta onneksi minulla oli käsissäni viimeksi ammutut metsot. Sain vain katsella komeaa lintua, ,un se voimakkain siiveniskuin humahti ohitseni puiden välissä.

Vihdoinkin olin aivan aluksi ampumieni neljän linnin luona. Sidoin niin monta lintua kuin vain tilaa riitti repun päälle ja loppuja kannoin käsissäni. Päivä ei vielä ollut puolessakaan, kun sitten tukkikämpällä purin melkoista saalistani.

Ehkäpä joku lukijoista ihmettelee, mitä teimme tällä ampumallamme riistanpaljoudella sinäkin aikana, jonka oleskelimme Porovaarassa. Kaikki oli kuitenkin erittäin tervetullutta, olihan meitä kuusi miestä, kuten sanottu, ja kaikilla metsämiesten hyvä ruokahalu. Keitimme joka ilta melkoisen padan lintukeittoa, johon meni kolme metsoa tai melkoisesti suurempi määrä muita, pienempiä lintulajeja. Kerran viikossa tuli lähimmän talon mies maantietä myöten noutaakseen melkoisen lintutaakan. Ne toimitettiin veljeni kotiin. Siellä niitä säilytettiin kellarissa ja riista-aitassa talveksi, sillä talvisin riista oli pääasiallisin ravintomme: ylös oli erittäin vaivalloista saada mitään muuta ravintoa.

Kyläpäällikko:
   Reeta Ikonen
  reeta.ikkonen[at]hotmail.fi
  +358405064273
WhatApp 0465836729

Kyläsihteeri:
   Piritta Unga
  pirittaunga[at]gmail.com
  040 9122908

Nettisivuasiat:
   Ari Unga (admin)
   ariunga[at]pp.inet.fi
   0400 466897